pihapulmia





Kevään tulon huomaa meillä siitä, että notkun päivisin pidempiä aikoja pihaovensuussa huokailemassa. Oma maaplänttimme on varsin vaatimaton. Se käsittää pienen nurmikon sekä paikan pöydälle ja tuoleille. Vanhassa kuvassa näkyvän marjapuskan tilalla on nykyään grilli. Nurmikko ei ole ihan yhtä surkeassa kunnossa kuin pari vuotta sitten kun muutimme. Se on edelleen silti niin surkea, että harkitsen tänä vuonna vakavasti valmisnurmikon laitattamista. Mitä muuta pihalle voisi tänä vuonna loihtia? No vaikka tusinan yrttiruukkuja, ison puskan laventelia tietenkin. Ja jos vaikka oliivipuun myöhemmin ilmojen lämmetessä. Haluaisin kokonaan unohtaa perinteiset kesäkukat, pelargonit ja orvokit. Kirsikkatomaatintaimet voisivat päästä isoihin istutussäkkeihin. Sitten vanha räsymatto nurmikolle Allun leikkien alustaksi ja äidille aurinkotuoli.

Hyviä ideoita otetaan myös vastaan!

Kuvat edellisvuosilta. 

tässä elämä on

Osallistuin taannoin Instagramissa #arkihaasteeseen, jonka seurauksena tuli räpsittyä vähän matalammalla kynnyksellä kuvia ihan arkipäiväisistä asioista. Nyt kun näitä viime päivien tuotoksia katsoo yhtenä könttinä, niin tosiaan, siinä se elämä on. Aika tiukasti Allun, kodin ja hevostallin välissä. Just nyt se tuntuu tosi hyvältä.

kirppislöytö

Että voi ihminen tulla iloiseksi näinkin pienestä asiasta.

Takki Du pareil au meme